maanantai 20. kesäkuuta 2016

palalaatikko tyhjenee

5cm kangaspalalaatikko oli edellisen työn jäljiltä esillä.
Mulle on kertynyt keltaista ja oranssia palaa, johtuen tehdyistä värikkäistä peitoista.
Mulla on yksi jämä-työ kesken ja ajattelin hieman jatkaa sitä, ommellen nuo oranssit, keltaiset ja punaiset palat pois pyörimästä. Tein muutaman setin ja heitin ne koneen päälle silitettyäni.
Voi jessus, siinä se suoja alkoi jo muotoutua. Enää ei tarvinnut kun ommella lisää paloja yhteen, eikä tarvitse keksiä mitä niistä tekis, vaan kerrankin hyödyllistä tulossa. Ja ihan vahingossa tullut idea.
Olen lykännyt suojan tekemistä, koska mulla on aina muovinen pleksi koneen sivussa apuna. Olen kokenut koneen muodon liian haastavaksi. Mutta ajatuksesta innostuen, lisäsin rivejä ja tämähän näyttää ihan simppeliltä. Helpompaa työtä ei voi olla. 

Tuli vain kysymys miten päin värit laitetaan.

 Ja joukossa on jos jonkinmoista kangaspalaa. Tänne uppoaa kuin väärä raha.

Ensimmäisestä suunnitelmasta poiketen  ( keltainen eteen ja punainen taakse, ylin kuva ) 
ompelin kankaat miksaten. 
Hei, nyt mä hehkutin helppoutta liian aikasin;  
 miten saan kantin noihin kahteen sisäkulmaan...
Äh, en mä mitään ohjeita kerkee kattelee, se on ommeltava silloin kun draivi on päällä.
Nauretaan sitten yhdessä lopputulokselle.  




9 kommenttia:

  1. Hyvin olet käyttänyt silppujasi. Kaunis verhous ja pölysuoja koneellesi... ja niin kauniin värinen! Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Nyt näyttää olevan draivi päällä. Anna mennä väri-ilottelusi kanssa.

    VastaaPoista
  3. Ihanan iloinen ja aurinkoinen suojus syntymässä. Kyllä sinä niistä kulmista selviät!

    VastaaPoista
  4. Herttainen työ! Tyhjenikö silppulaatikkosi kokonaan? Luulin jo eilen kommentoineeni, mutta kommentti lienee mennyt puuskaisessa tuulessa ihan väärään suuntaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanotaan niin, että laatikko, jossa oli valmiiksi pilkottu 5 cm neliöitä, pieneni huomattavasti, näissä kahdessa työssä. Muutoin palalaatikko senkun kasvaa :)

      Poista
  5. Kyllä ne kulmat onnistuu, kun on intoa saada valmista. Koneen suojuksesta on tulossa hieno ja työn väritys on kaunis.

    VastaaPoista
  6. Tästä tulee oikea ompeluhuoneen piristys! Nuo sisäkulmat on tosiaan hankalat, ehkä käsin ommellen sitten :)

    VastaaPoista
  7. Iloinen huppu ompelukoneella. Varo, ettei kone ole iloisesti huppelissa sen alla ;D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, jos se on tekijäänsä tullut, niin saattaa se joskus vaikka vähän ollakin :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!