lauantai 12. marraskuuta 2016

Peittoa tekeillä

Jelly rollista tehty päällinen on odottanut valoisampaa hetkeä kuvaukselle.
Kuvauspäivä ei ollut aurinkoinen, mutta oli kuitenkin valoisampi hetki kun mitä yleensä iltasella kotinurkissa on tarjolla.
Jellyt on vuoden takaa oma tuliainen USA:sta. Halusin tehdä siitä jotain kivaa, missä kauniit kankaan kuviot pääsee esille. Löysin kivan mallin netistä, mutten lukenut ohjetta huolella kun aloin tekemään.
Nämä jellyt on kaikki 2,5 tuumaa leveitä. Ohje olikin 2 tuumalle, joten minulta loppui melkein joka palasta kangas kesken. Ensimmäiseen paikkaukseen tuli pahin moka ja se näkyy tuossa edessä liilassa, ja selvästi.
Ja en siis voinut vaihtaa mallia enää, kun ensimmäistä kertaa elämässäni ajattelin laittaa peiton kasaan suit sait ja leikata palat valimiisiin mittoihin ja sitten surauttaa vaan homman yhteen. Eli olin leikannut jo useista kankaista paloja pois mittoihin, ennenkuin huomasin, että pieleen meni.
Keskeneräinen työ jäi koko kesäksi ompelupöydälle, ja teki mieli laittaa hanskat tiskiin, kun aina tulee vaan suttaa.
Syksyn ekä tilkkutyökurssi alkoi ja tarvitsin käyttää konetta. Silloin oli pakko surauttaa pilkotut palat ja aloitettu työ kasaan, hatutuksesta huolimatta.
Arvasin, että kun hieman aikaa kuluu, kestän katsoa työtä jo ilman harmistusta.
Kaunishan työ on virheistä huolimatta, siitä ei ole kyse, mutta kun tästä piti tulle se erityisen hieno...
Olen aina ja edelleen kova itselleni näissä tilkkutöissä. Koskahan opin heti aluksi hyväksymään omat mokat ja jatkamaan hommaa naureskellen?  En vissiin, tänäkään vuonna.

Tässä alkoi pinta muodostua. Oho, melko karvainen pinta tulossa.

Ja näin rentoa meno oli, sentään kissoilla.

Vain tuossa yhdessä kuviossa korvaava pala tuli keskelle kuviota. Muihin sain aika hyvin tuon viimeisen palan feidattua toisella kankaalla. ( Jos nyt jotain hyvää täytyy väkisin keksiä.)  Ja mulla oli niin suloiset kannatusjoukot. Näille ronteille kelpaa kaikki mitä mä levitän esille. Aina siihen päälle majoitutaan seuraksi ja se on vain kivaa.


Ai niin, täällä on siis jo lunta! 
Peitto oli hyvä levittää pihatielle.

Syyskukatkin hautautui hankeen.

6 kommenttia:

  1. Kyllä tuo hyvältä näyttää. Itse vaan tulee kiinnittäneeksi huomion juuri siihen työn heikoimpaan kohtaan jota toiset eivät ehkä huomaisikaan kun katsovat vaan kokonaisuutta:9

    VastaaPoista
  2. Minun mielestäni tämä on tosi hieno ja en huomaa mitään mokia!

    VastaaPoista
  3. Ihanat väriruudut. Ei noita virheitä huomaa, ellei etsi. Välillä into on niin kova, että jotain jää tarkistamatta. Ihanaa, kun on lunta. Toivottavasti lumi pysyy.

    VastaaPoista
  4. Kyllä kokonaisuus näyttää upealta! Kauniit värit, toivottavasti pääset yli harmituksesta. Kannattais!

    VastaaPoista
  5. Siitä tulee kaunis ja moka kyllä unohtuu kun työ on valmis ja tikattu!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!