sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Pihalinnut palasi maisemiin

Tein filmivanerista pihalle lintukoristeita yli 10 vuotta sitten.
Tällaisia pitkäkaulaisia, joiden kaula heiluu tuulessa. 
Maalipinta oli niin kulahtanut, että oli ihan viimeinen hetki parannella niitä.
Yllättävän hyvin mun askartelumaalit on kestänytkin näissä ulkolinnuissa.
En ole enää vuosiin maalaillut puuesineitä. Vapaa-aika menee pääasiassa tilkkuiluun ja kortteiluun, joten nyt ei ollut varaa nipottaa väreistä. Täytyi vaan vetäistä väreillä ja laaduilla mitä sattui  löytymään.  Onneksi oli jotain valkoista, mustaa ja punaista.


Tällä saadaan taas lisäaikaa koristeisiin. Kestävät sitten kuinka kauan vaan, kaikki on plussaa.

Sää on ollut tänään ihan mahtava. Oli kiva puuhastella ulkosella.
 Tuossa ne nyt kuivaa, meidän pihan muuttolinnut.  


3 kommenttia:

  1. Siinähän ne nokkivat sovussa uusissa höyhenissään :) Näyttäisi tulevän tänäänkin hieno päivä!

    VastaaPoista
  2. Voi miten porukka nuortui ja kaunistui! Jäikö sitä maalia vielä minullekin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta :)
      Valkosta ja punasta jäi vaan tippa, mustaa enemmän. Eli nuoruusvoidetta on tarjolla :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!