tiistai 19. huhtikuuta 2016

Päiväpeitto


Käsityöterkut pitkästä aikaa.
Yksi sängyn päällinen on valmistunut sitten viime kerran. Harmittavasti valmistui vain väärällä viikolla,  eli sateisena ja harmaana viikkona, jolloin kunnollista kuvaa ei meinaa saada millään.
Yritän heittää sitä eri huoneisiin kuvattavaksi, aina mihin valonpilkahdus osuu.
En millään malta odottaa aurinkoista päivää postaukseen, koska tietokone oli niin pitkään rikki / huollossa.   

Tässä kuvassa tikkauslinjat näkyvät hieman paremmin. Tikkasin peiton suht tiheästi, vaakasuorin viivoin. Vihreässä reunakaitaleessa on siksak tikkaus.

Taustana on romanttinen, valkopohjainen ruusukuvio kangas. Romanttinen tausta ei ole ihan
tyyliltään paras mahdollinen moderniin päälliseen, mutta se on kaunis ja ajaa asiansa hyvin päiväpeiton taustana.Kylläpä tulikin jo ryppyjä, kun peitto oli hetken taiteltuna.

 Tässä vielä harsimispäivänä otettu kuva. Yritän epätoivoisesti saada kauniit värit ja kankaat kuvattua, mutta eipä nämä kuvat tee ihan oikeutta.
Mutta ihanaa, nyt on yksi keskeneräinen työ vähemmän. Muutama työ olisi tuossa vielä tulollaan.

Peiton koko on n. 180 x 220cm.





11 kommenttia:

  1. Siitä tuli kaunis! Värit on kivan keväiset. Mukava saada keskeneräinen valmiiksi, pääsee taas uuden kimppuun :)

    VastaaPoista
  2. Kauniit kankaat olet valinnut työhösi. Vaikutelma on rauhallinen:)

    VastaaPoista
  3. Kauniit kankaat olet valinnut työhösi. Vaikutelma on rauhallinen:)

    VastaaPoista
  4. Kaunis. Kevääseen niin sopivat kukkakuosit! Pidän tuosta värityksestä.

    VastaaPoista
  5. Upea tilkkupeitto, kauniit ja yhteensopivat värit.

    VastaaPoista
  6. Täällä vaan nyökkäillään jokaiselle kommentille. Kaunis peitto ja upea väritys.

    VastaaPoista
  7. Kauniit ja levolliset värit peitossasi! Kerrassaan upea!

    VastaaPoista
  8. Kauniit kankaat kauniisti aseteltuna niin tuloksena on upea päiväpeitto!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!